Säästäminen – Säästä rahaa helposti

Säännöllinen säästäminen kannattaa

Nykyään yhä useampi suomalainen säästää säännöllisesti omien tulojensa mukaan. Monet laativat itselleen budjetin, johon on eritelty esimerkiksi kuukausittain kaikki menot ja tulot. Monien mielestä on järkevää miettiä jo etukäteen, miten toimia silloin, jos eteen tulee joitakin ennalta arvaamattomia tilanteita. Ennalta arvaamaton tilanne voi olla vaikkapa oma tai läheisen sairastuminen, työpaikan menettäminen tai uuden työn saaminen ja muutto uudelle paikkakunnalle. Ennalta arvaamattoman tilanteen varalta on hyvä olla säästöjä, joita voi tarvittaessa käyttää.

Yleisesti säästetään myös jonkin tietyn tuotteen tai palvelun hankkimista varten. Säästökohde voi tarkoittaa myös tulevan kesälomabudjetin keräämistä tai vaikkapa jonkin summan antamista johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Jokainen säästää yksilönä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Säästä rahaa helposti

Kilpailuta palveluita ja säästät helposti

Kilpailuta palvelut ja säästä rahaa helposti tästä:

Säästäminen on säännöllistä toimintaa

Säästäminen vaatii aina kärsivällisyyttä ja säästökohteen pitämistä kirkkaana mielessä. Muistathan, että jo pienestä päivittäisestä säästöstä saattaa kertyä huima säästöpotti tiettyyn ajankohtaan mennessä. Otetaan muutama helppo esimerkki, johon melkein jokaisella suomalaisella on varmasti varaa.

  • Laita 1 euro päivässä säästöön, jolloin sinulla on vuoden lopussa kertynyt säästöä 365 euroa
  • Laita 5 euroa päivässä säästöön, jolloin sinulla on vuoden lopussa säästössä huikeat 1825 euroa

Säästä säästötilille

Monilla suomalaisilla kuluttajilla on käyttötilin lisäksi oma säästötili. Yleisesti ottaen säästötilillä on käyttötiliä parempi korko, jonka lisäksi säästötilille erikseen laitettuja rahoja ei tule käytettyä päivittäisiin arjen kuluihin. Säästötilit ovat Suomessa hyvin suosittuja, joten monet vanhemmat avaavat myös lapsilleen säästötilejä. Nuorilla on nosto-oikeus tiliin heidän täyttäessään 18 vuotta. Säästötilejä on erilaisia, joten säästötili kannattaa aina valita omien tarpeiden mukaan.

Budjetoi ja säästä arjessa

Nykyään kierrättäminen ja tavaroiden uusiokäyttö on muotia. Kierrättäminen säästää paitsi omaa rahaa, myös estää tehokkaasti tavaroiden ja vaatteiden liian aikaista päätymistä kaatopaikoille. Monilla ihmisillä on lainoja, kuten asunto-, auto- ja opintolainat sekä muut vastaavat lainat lyhennyksineen. Tietyn rahamäärän budjetoiminen tulevalle viikolle tai tiettyyn kohteeseen on aina järkevää. Budjetointia käytetään tavallisesti pitkän tähtäimen suunnitelmiin, mikä parantaa talouden hallintaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Kätevien vinkkien avulla helppoa säästöä

Mistä ja milloin ruokaostokset?

Jokaiselle taloudelle yksi iso ja kiinteä kustannus ovat aina talouden ruokakulut. Monet henkilöt kirjoittavat kotona ruokalistan ja ostavat niin sanottuja peruselintarvikkeita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi juurekset ja vihannekset, kala, kana tai liha, joista on yhdistellessä helppo valmistaa keittoja, pataruokia, laatikoita tai herkullisia paistoksia. Juusto, kananmunat, leikkele, leipä ja hedelmät kuuluvat myös useimpien talouksien perusostoksiin. Ruokajuomana voi olla raikasta vettä, maitoa, mehua tai piimää. Kahvi tai tee ovat Suomessa myös yleisiä nautintoaineita esimerkiksi aamiaisen yhteydessä.

Jokamiehen oikeutta kannattaa myös hyödyntää marjojen ja sienien poimimisessa, sillä hilloja, mehuja ja esimerkiksi kuivattuja sieniä tai sienisalaattia nautitaan monissa perheissä. Kalastaminen ja riista, eli metsästäminen ovat monien suomalaisten harrastuksena.

Ruokaostosten ja ruoan laiton suhteen kannattaa hyödyntää netissä olevia asiaan liittyviä foorumeita, joissa neuvotaan kuinka ruokaa voi valmistaa taloudellisesti ja ennen kaikkea maistuvasti. Suomessa esimerkiksi Marttapiirit ja Marttaliitto tarjoavat kotitalouksille hyviä vinkkejä kodinhoidosta ja herkullisen ruoan valmistuksesta. Nykyään perinteinen lähi- ja kotiruoka on erittäin suosittua, ja näiden valmistuksesta sekä Martat että monet ruokablogien pitäjät antavat herkullisia, hyödynnettäviä vinkkejä.

Keskitä ja kilpailuta

Erittäin kätevää on myös tutustua erilaisiin keskittämisohjelmiin. Useammilla kauppaketjuilla on omat bonuskorttinsa, joita kannattaa hyödyntää ostoksilla käydessä. Bonusohjelmat eivät liity enää pelkästään ruokaostoksiin, vaan bonusten avulla saa myös vaikkapa edullista polttoainetta ajoneuvoon. Bonuskortteja on tarjolla myös esimerkiksi hotelli- ja ravintola-asiointiin, pankkipalveluihin ja vakuutuksiin. Puhelinliittymät ja mahdolliset lainatarjoukset kannattaa aina myös kilpailuttaa ennen niiden hyväksymistä ja käyttöönottoa.

Ostopäätöstä tehdessä ei kannata katsoa aina vain hintaa. Jokainen tuote ja palvelu on kokonaisuus, jonka hankinnassa merkitsevät myös erilaiset tuotteeseen liittyvät säännöt ja ehdot. Monet käyttävät pankkipalveluita hyödyntämällä henkilökohtaista neuvonantajaa, eli yleisesti pankkivirkailijaa, joka kertoo uusista palveluista, neuvoo, opastaa ja antaa tärkeää tietoa. Hyvät asiantuntijan antamat vinkit ovat aina kullanarvoisia. 

Oletko ottamassa lainaa? Tutustu lainavertailuun ja säästä valitsemalla edullisin vaihtoehto.

Älä maksa turhasta

Erilaiset palvelut mainostavat itseään ja helppokäyttöisyyttään monessa mediassa, kuten sanoma- ja aikakauslehdissä sekä verkossa. Monilla palveluilla ja tuotteilla on nykyään myös omat suosittelijansa. Jokaisen kannattaa kysyä nyt itseltään, tarvitseeko todella jotakin elokuva- tai musiikkipalvelua, esimerkiksi suoratoistona matkapuhelimeensa? Voisiko urheilua, musiikkia tai elokuvia katsoa perinteisesti televisiosta tai maksutta netin suoratoistopalvelun, kuten YouTube -palvelun avulla?

Voitko karsia joitakin kuukausittaisista kuluistasi? Tarvitsetko todella jotakin palvelua silloin, kun rahaa on muutenkin vähän ja talous pitäisi laittaa kuntoon? Voisitko luopua kyseisestä palvelusta esimerkiksi määräajaksi ja ottaa ehkä palvelun käyttöön myöhemmin silloin, kun siihen on oikeasti varaa? Muistathan, että loistavia säästövinkkejä saa paitsi ystäviltä ja työtovereilta niin myös ilmaiseksi verkosta.

Säästä kilpailuttamalla ja yhdistämällä lainat

Säästä yhteistyökumppaniemme avulla kilpailuttamalla ja yhdistämällä lainasi. Yhdistä pienet lainat yhdeksi isoksi ja säästät rahaa!

LainanantajaLainasummatMaksuajan pituus 
Arkadia Rahoitus2000 - 70000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Autoluotto.fi100 - 60000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Banken1000 - 60000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Blue Finance300€4kkHae Lainaa Tästä!
Etua.fi500 - 60000€1v - 18vHae Lainaa Tästä!
Fellow Finance500 - 20500€24kk - 120kkHae Lainaa Tästä!
Ferratum3000 - 30000€1v - 10vHae Lainaa Tästä!
Rahalaitos500 - 70000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Smartlaina500 - 60000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Sorter1000 - 60000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Taskulaina300 - 600€4kk - 6kkHae Lainaa Tästä!
VertaaEnsin500 - 60000€6kk - 15vHae Lainaa Tästä!
Vippi.fi300 - 2000€4kk - 3vHae Lainaa Tästä!
Zmarta1 000 - 60000€1v - 15vHae Lainaa Tästä!
Omalaina100 - 60000€1v - 20vHae Lainaa Tästä!
Säästä rahaa heti

Saat ilmaisia etuja

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja saat ilmaisia etuja sekä kunnon tarjouksia sähköpostiisi!